Rakkaus taiteeseen syntyi jo varhain
Katja Tukiainen on taiteilija, joka maalnnut ja tehnyt taidetta pienestä pitäen. Hän on syntynyt vuonna 1969 ja rakkaus taiteeseen, sekä sen tekemiseen on syttynyt jo varhain.
Tukiainen matkusti usein lapsena Rovasti-isänsä ja farmaseutti äitinsä kanssa katsomaan mm. Firenzen ja vatikaanin taideaarteita sekä etruskikaivauksia. Nämä kokemuksen saivat nuoren Tukijaisen innostumaan taiteen tekemisesta jo pienenä. Tukiainen asuu ja työskentelee nykyään Helsingissä aviomiehensä sarjakuvataiteilija Matti Hagelbergin ja heidän vuonna 2004 syntyneen lapsensa kanssa. Tukiainen työskentelee samassa ateljeessa miehensä kanssa. Hänen mukaansa inspiraatio töihin syntyy usein värikkäistä leluista tai esimerkikis teatterista tai jostakin tv-ohjelmasta. Myös verhot ja erilaiset katseet kiehtovat Tukiaista, koska ne joko paljastavat tai peittävät jotain. Hän nauttii erilaisista väreistä ja maalien käsittelystä.
Katja Tukiaisen Taiteilijamonografia osa 1, jonka lainasin kirjastosta. |
Taiteen maisteri ja paljon muuta
Nuoruudessaan Hän matkusti Kuusankoskelta Helsinkiin opiskelemaan ja valmistui taiteen maisteriksi kahdesta eri koulusta, ensin Taideteollisesta korkeakoulusta kuvataide opettajaksi ja sen jälkeen Kuvataideakatemiasta taidemaalariksi. Tämän lisäksi Tukijainen on myös opiskellut maalaustaidetta Venetsian taideakatemiassa 1990-luvun puolen välin paikkeilla.
Tukiainen matkusti vuonna 1997 taiteilijaresidenssiin Mazzano Romanoon Italiaan ja viipyi siellä puoli vuotta Väinö Tannerin säätiön stipendiaattina. Kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 2007 Tukijainen valmistui Kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta maalaustaide osastolta. Tukijainen aloitti vuonna 2009 Kuvataiteen tohtorin tutkinnon opiskelun Kuvataideakatemiassa.
Katja Tukiasen Taiteilijamonografia osa 2, jonka lainasin kirjastosta. |
Ura taiteen luojana
Tukijaisen töitä nähtiin ensimmäisiä kertoja 1990 luvun alkupuolella yhteisnäyttelyissä. Hänen töitään oli esillä mm. näissä näyttelyssä: Auto Arte, Tronchetto Parkin, Venice, Italy (1995), Sarjakuvastin triennaali, Galleria Jangva, Helsinki (1995), Ruudun valossa, Tampere Museum of Contemporary Art, Tampere, Finland (1996) ja Whom should I call next?, Museum of Contemporary Art Kiasma, Helsinki.
1990-luvulla hän myös julkaisi ensimmäiset sarjakuvansa ensin Naarassarjat sarjakuvalehdessä. Hänen ensimmäinen sarjakuva-albumi oli Tyttöjen leikit (1997) ,sitä seurasi toinen albumi Tyttö ja mummo (1998) ja myöhemmin Tukijaiselta ilmestyi myös omaelämän kerrallinen sarjakuva teos Postia Intiasta (2002).
Omien ja muiden taiteilijoiden kanssa yhteistyössä totutettujen näyttelyiden lisäksi Tukijainen on osallistunut merkittäviin suomalaisiin näyttelyihin kuten Suomen taiteilijaseuran ja muiden tahojen järjestämään Nuorten näyttelyyn, Suomen taiteilijain vuosinäyttelyyn sekä Mäntän kuvataideviikkojen näytteelyyn. Näiden lisäksi Tukijainen on osallistunut useisiin ulkomaalaisiin näyttelyihin mm. Ruotsissa, Italiassa, Virossa, Venäjällä ja Englannissa.
Tukiainen on kuvittanut useita lastenkirjoja, kuten Sari Peltoniemen Kukka Kaalinen -kirjat. Maalaustaide ja sarjakuva eivät suinkaan ole ainoat taiteen toteutusmuodot, joita Tukijainen käyttää vaan hän valitsee ilmaisumuotonsa sen mukaan mitä aiha hänelle vihjaisee. Hän saattaa piirtää, käyttää maalausinstallaatiota tai tehdä aiheesta videotaidetta. Hyvä esimerkki Tukijaisen videotaiteesta on hänen Greenpeacelle tekemä "save the arktics" kampanja video. Kampanja videon lisäksi Tukiainen on suunnitellut vaatemalliston ihmisoikeuksia ajavalle Amnesty international järjestölle ja hän on suunnitellut naamareita mielenosoituksiin.
GREENPEACE VIDEO
GREENPEACE VIDEO
Tukiaisen työt
Yksi Tukiaisen tunnetuimmista hahmoista on sarjakuvissa, maalauksissa ja videoilla esiintynyt Neiti Hyvät Hyssykät (Mademoiselle Good Heavens). Juuri tämä hahmo esiintyi mm. Greenpeacen videolla ja myöskin mielenosoitus naamareissa. Tämän lisäksi muita hänen töissään usein esiintyviä hahmoja ovat erilaiset suloiset eläimet kuten kissat ja peurat.
Hahmojen lisäksi toinen erittäin tärkeä elemetti Tukijaisen toissa on omintakeiset ja kauniit värit.
Juuri värit ovat Katja Tukiaisen töiden suola ja sanoisin jopa, että kantava voima. Hän ei pelkää rohkeiden, kauniiden ja suloisten värien käyttöä. Tukijainen käyttää usein pastellin sävyisiä, paljon pinkin eri sävyjä, sekä tummia ja intensiivisempiä värejä kuten yön sinistä ja violettia. Juuri ne luovat töistä tunneellisempi ja myöskin helposti tunnistettavia.
Tukijaisen työt huokuvat kauneutta ja iloa, joka välittyy hienosti katsojalle.
Follow Martta Rintanen's board Katja Tukiainen on Pinterest.
Painamalla ylläolevan kuvan päältä pääset tarkastelemaan teoksia ja niiden kuvatekstejä lähempää.
Oma tulkintani Tukiaisen töistä
Otin vaikutteita Tukijaisen tyylistä maalatessani "karnevaali kissa" työtäni. Työ toimii samalla Tukijaisen maailman värikarttana.
Tukijaisen saamat tunnustukset töistään
Hän on saanut tunnustusta lähinna sarjakuvateoksistaan. Vuonna 2003 Tukiainen sai Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu-palkinnon. Hän sai ensimmäisenä sarjakuvataiteilijana Muotoilun valtionpalkinnon vuonna 2007 ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä hänelle myönnettiin vuonna 2011 Suomen Taideyhdistyksen William Thuring nimikko palkinto.
Oma maalaukseni, johon otin vaikutteita Katja Tukiaisen maalauksista. |
Tukijaisen saamat tunnustukset töistään
Hän on saanut tunnustusta lähinna sarjakuvateoksistaan. Vuonna 2003 Tukiainen sai Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu-palkinnon. Hän sai ensimmäisenä sarjakuvataiteilijana Muotoilun valtionpalkinnon vuonna 2007 ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä hänelle myönnettiin vuonna 2011 Suomen Taideyhdistyksen William Thuring nimikko palkinto.